Uutiset

23.04.
2017

Levin Super Pujottelussa Vaskilaisia tyttöjä ja poikia viidentoista parhaan joukossa

 

Levin leiri- ja kisaviikko huipentui Super pujottelun SM-kisaan sunnuntaina 23.42017. Sama kisatiimi kokoontui aamulla rinteen juurelle ja rataan tutustumiseen lähdettiin aurinkoisessa säässä. Edellisen kisapäivän palautteiden perusteella lähtöpaikka oltiin tuotu alemmaksi. Kilpailu eteni hyvää vauhtia ja Vaskilaiset lähtivät toiselle kierrokselle mukavista asemista. Suoritukset olivat etenkin tyttöjen sarjoissa tasaisen varmoja.

 

Tytöt tasatahdissa toiselle kierrokselle

 

Tytöt 10v -sarjassa Pohjanmaan tytöt, Vaskin Sanni ja Edit olivat Vörå IF:n Jennifer Stråkan kanssa kaikki kolme puolen sekunnin sisällä. Tytöt 12v -sarjassa niin ikään Elena ja Iida lähtivät toiselle kierrokselle vain parin kymmenyksen erolla toisistaan. Loppujen lopuksi toisen kierroksen jälkeen Sanni ja Edit kuittasivat yhteistuloksissa täysin saman ajan ja pokkasivat tällä jaetun 13:nen sijan.

Iida pujotteli omassa sarjassaan tytöt 12v myös 13:lle sijalle ja Elena 15:lle sijalle. Lauralle tämän päivän kisoissa kirjattiin 33:s paikka.

 

Poikien sarjassa kisa oli jälleen kerran tiukkaa ja kokonaistuloksissa Aksu ylsi kyletyksestä huolimatta 14:lle sijalle. Mikolta viikonlopun laskut sujuivat hienosti ja tänään SM-kisoissa irtosi 22:n paikka. Wargenin sisaruksista Liam pokkasi puolestaan sijan 30.

 

Viralliset tuloslistat sunnuntain kisasta löydät täältä: https://www.skisport.fi/alppihiihto/tulosseuranta-live-2016-2017/dna-lasten-loppukilpailu-2017/super-pujottelu-23-4-2017/

 

Suuria tunteita ja rajojen hakemista

 

Kisaviikonloppu sisälsi suuria tunteita, iloa ja kyyneleitäkin. Vaikka ulosajojakin tuli, totesimme yhdessä että yritystä ei ainakaan jäänyt puuttumaan! Kuten Teemu Niemikin totesi: ulosajot kuuluvat lajin luonteeseen ja kaatumiset antavat osviittaa omien rajojen löytämiselle.

 

Osalle meistä tämän talven alppihiihtokausi päättyi näihin kisoihin, innokkaimmat jatkavat vielä Rukalle toukokuussa. Tämä kirjoitus kuitataan Kemin kohdalta, kun matkaa kotiin on jäljellä 409 km.

 

Levi sunnuntai4Levi sunnuntai3

Levi sunnuntai5
Takaisin