Nyheter

26.03.
2017

Upea joukkehenki siivitti Vaskilaiset hyviin suorituksiin

Suurpuikkakisa alkoi vesisateessa, mutta kisatunnelma oli katossa. Pelissä oli sekä itse kisan suoritukset, mutta myös kokonaiskilpailun tulokset. Viimeisenä kisaviikonloppuna vaskilaisten laskuissa näkyi usean laskijan kohdalla kauden aikana tapahtunut kehittyminen. Miko Niemi laski hienosti koko viikonlopun ja huolimatta sunnuntain kaatumisesta, Mikon lasku on ottanut harppauksen eteenpäin. Samoin myös Iida Autiolla, joka oli tämän päivän kisassa kolmantena, mutta sijoittui lopulta viidenneksi. Nuoremmista Max Humbertset ja Lucas Nappari ovat ottaneet näkyviä askeleita eteenpäin. Lucas oli tänään kolmas ja Max viides. 

 

Henkilökohtaisia palkintosijoja tuli suurpuikasta lisäksi Emmi Niemelle, kultaa, samoin Aksu Puijolalle. Sanni Anttila sijoittui viidenneksi ja Edit Wargén neljänneksi. Sekä Sannin ja Editin kohdalla tilanne oli jännä: molemmille oli tarjolla podium sijoja kokonaiscupissa. Hyvien laskujen ansiosta Edit pokkasi hopeaa ja Sanni pronssia kokonaiskilpailussa. He jatkavat sarjassa nuorempina, joten ensi vuonna tytöt tavoittelevat tietysti kirkkainta mitalia. Aksu Puijola varmisti kokonaiscupin voiton jo lauantaina. Aksu lähtikin ensimmäiseen suurpuikkalaskuun täysillä, ilman mitään paineita. Tuloksena oli koko kisan kolmanneksi nopein aika. Parempia olivat vain Saara Penttinen (N14) 0.64 sekunnin erolla ja Aapo Pesonen (M16) 0.59 sekunnilla. Aksu voitti suurpuikkakisan toisen laskun pienestä horjahduksesta huolimatta.

 

Kisojen tunnelmaa on koko kauden ajan kohottanut lasten keskenäinen toisia kannustaminen. Toiselle hyvän suorituksen toivominen on välillä suorastaan käsinkosketeltavaa. Oman lisänsä todella mukavaan fiilikseen tuo se, että vanhemmat eri seuroista alkavat olla hyviä tuttuja keskenään. Keskusteluissa tulikin esiin se, etät on kiva lähteä SM-kisoihin Leville isolla porukalla; silloin Keskisen Suomen Cup porukka on kuin samaa perhettä. 

 

Kuopio Skiclubille erityiskiitokset erinomaisesta kisatarjoilusta ja huippuhyvistä kuulutuksista!

 

 

 

edit ja sanni
Tillbaka