Uutiset

18.02.
2017

Vaskille kolme ykkössijaa ja hyvä meininki kotikisoissa

Head Cupin pujottelukisa laskettiin Vöyrillä hyvässä, puoliaurinkoisessa säässä. Kisassa oli jossain sarjoissa äärimmäisen pieniä eroja, kärkisijat olivat sadasosien sisällä. Kauimmaiset laskijat tulivat Imatralta ja Joensuusta. Yli 500 km ajomatkasta huolimatta sekä huoltajat että lapset olivat aurinkoisella mielellä.

 

Vaski otti kisoissa kolme ykkössijoitusta. Naisista Emmi Niemi N8 ja Iida Autio N12 ottivat kultaa ja Aksu Puijola sarjassa M12 sijoittui ykköseksi Cupin ensimmäisenä päivänä.

 

Palkintosijoille sijoittuivat myös M8 4. Lucas Nappari, Leo Kainulainen 5.  N10 2. Edit Wargén 3. Sanni Anttila, M10 6. Max Humberset M12 5. Aleksi Sulkakoski N14 3. Emilia Håkans. M14 5. Isak Hakala. Tulokset 

 

Vöyrin rata oli kohtuullisen haastava jäisen pohjan vuoksi. Kilpailussa sattui muutamia ulosajoja ja vanhemmat myötäelivät seurasta riippumatta lasten haasteellisia tilanteita seuratessa. Lapset osoittivat hienoa tsemppihenkeä myös vastaoinkäymisten jälkeen; yksi laskija taisteli itsensä maaliin yhdellä suksella. Vaskin lasten kannustus toisilleen raikui rinteestä maalialueelle saakka.

 

Head Cup jatkuu huomenna SUP:illa. Kilpailua voi seurata livetimingistä.2016 131 of 48

2016 90 of 482016 113 of 482016 111 of 482016 124 of 482016 125 of 48

voyri
Takaisin